Lisää laatua asiakaspalveluun – Joensuun Dieselhuolto Oy

Jo vuonna 1961 perustettu Joensuun Dieselhuolto Oy on Joensuussa (Fixus Center Joensuu) ja Kiteellä (Fixus Kitee) toimiva autotarvike- ja varaosaliike. Yritys on tunnettu laadukkaista tuotteistaan ja asiakaspalvelustaan.

– Palvelu on meille äärimmäisen tärkeää, toimitusjohtaja ja yrittäjä Antti Hentunen tiivistää toiminnan ytimen.

– Me panostamme omissa asiakassuhteissa luottamukseen ja asiakaspalvelun laatuun. Samaa edellytämme kaikilta tavarantoimittajilta ja yhteistyökumppaneilta – kaikilla meidän kanssa toimivilla yrityksillä pitää olla tarpeeksi selkärankaa hoitaa myös vaikeatkin asiat, Antti lisää.

Kasvumatka, josta voi olla ylpeä

Yrittäjä Antti Hentunen on ollut Joensuun Dieselhuollon omistajana vuodesta 2005. Silloin Antin lisäksi töissä oli neljä työntekijää ja yrityksen liikevaihto oli noin miljoona euroa. Antin luotsaamana yrityksen toiminta on kasvanut vakaasti ja nykyään yrityksellä on kaksi toimipistettä, 20 työntekijää ja liikevaihto on viisinkertaistunut.

– Olen ollut nyt 15 vuotta yrittäjänä ja näiden vuosien aikana on tehty paljon töitä sekä kehitetty toimintaa. Olen totta kai ylpeä yrityksestä, mutta eniten oon ylpeä meidän henkilökunnasta, Antti kertoo yrityksen kasvumatkasta.

– Henkilökunta on se, joka ratkaisee pelin ja ratkaisee miten pärjätään. Meillä on yrityksessä hyvä työilmapiiri ja se välittyy asiakkaille. Kun henkilökunta osaa hommansa ja viihtyy töissä, niin se luo hyvän fiiliksen ja tahtotilan palvella asiakkaita vielä paremmin, Antti jatkaa.

Laadukkaita autotarvikkeita ja varaosia

Tuotevalikoimassa Joensuun Dieselhuolto panostaa laadukkaisiin autotarvikkeisiin ja varaosiin. Korjaamotoiminta jäi pois vuonna 1990, mutta edelleen yrityksen nimi muistuttaa toiminnan alkuajoista, jolloin yritys toimi diesel- ja autosähkökorjaamona. Yrityksen asiakaskunta koostuu noin 70 % yritysasiakkaista, esimerkiksi korjaamoyrityksistä.

– Meillä homma perustuu siihen, että kaikki tuotteet on laadukkaita, vaikka ei aina halvimpia. Halpaa ja hyvää kun ei ole keksitty, Antti kuvailee yrityksen tuotevalikoimaa.

– Me lupaamme meidän asiakkaille laadukkaat tuotteet, hyvän saatavuuden ja nopean toimituksen , hän sanoo jatkaen: – Kun tuote on laadukas ja tiedetään mitä myydään, niin luottamus ja hyvä palvelu tulee myös sitä kautta asiakkaalle.

Nyt on myös avattu vapaa-ajan laitteiden varaosiin ja tarvikkeisiin erikoistunut ketju

Joensuun Dieselhuolto otti uuden kehitysaskeleen vajaa kolme vuotta sitten, kun autotarvike- ja varaosaliikkeen lisäksi avattiin vapaa-ajan laitteiden varaosiin ja tarvikkeisiin erikoistunut valtakunnallinen Harrasteosa-ketju. Ensimmäinen myymälä avattiin Joensuuhun ja nyt toimipisteitä on noin 20 ympäri Suomea ja ketjun kasvu jatkuu edelleen.

– Kuten Dieselhuollon (Fixuksen) puolella, niin myös Harrasteosassa kattava valikoima, jonka saatavuus on hyvä ja toimitus nopea, ne on meidän toiminnan kulmakivet, Antti kertoo liiketoiminnan uudesta lisäyksestä.

Mustalinja hankittiin kun puheluihin ei ehditty vastaamaan

Mustalinja on ollut käytössä Joensuun Dieselhuollolla noin neljä vuotta. Puhelinjärjestelmän hankinta lähti liikkeelle ihan käytännön tarpeesta – puheluja tuli niin paljon, että niihin ei yksinkertaisesti ehditty vastaamaan. Ratkaisuna oli joko palkata yksi henkilö lisää tai hankkia puhelujen hoidossa auttava järjestelmä. Mustalinja valikoitui vaihtoehtojen joukosta ja se otettiin Joensuun Dieselhuollolla käyttöön.

“Mustalinjan uusi sovellus on hyvin toimiva”

Alkuvuodet olivat vaihtelevia; Mustalinja toimi hyvin, mutta matkaan mahtui myös teknisiä haasteita ja jopa hiljaisia hetkiä, jolloin puhelimien toiminnassa oli katkoksia.

– Parisen vuotta sitten meinattiin katkaista koko palvelu, mutta sitten käytiin asiat läpi ja päätimme jatkaa. Ja jos tällä hetkellä mietitään, niin siitä mistä lähdettiin, niin ei puhuta edes samasta tuotteesta, Antti kuvailee yhteistä matkaa Mustalinjan kanssa.

– Nykyään Mustalinjan uusi sovellus on hyvin toimiva, jatkaa Kristian Aaltonen Joensuun Dieselhuollosta. Kristian toimii yrityksen myynnissä ja on ollut pitkään Mustalinjan yhteyshenkilönä. – On todella hyvä, että puheluja pystyy tarvittaessa poimimaan kaikista jonoista, mikäli jossain jonossa on ruuhkaa, hän jatkaa.

– Myös soittajan tunnistus on meillä pidetty ominaisuus, näkee kuka asiakas soittaa ennen kuin puheluun vastaa, kertoo Kristian Mustalinjan toiminnoista.

Tavoitettavuus ja hyvä asiakaspalvelu ovat tärkeitä

Niin Kristian kuin Antti korostavat viestinkulun ja tavoitettavuuden tärkeyttä yrityksessä – niin asiakkaiden suuntaan kuin yhteistyökumppaneiden kesken.

– On tärkeää, että tieto kulkee, jos on esimerkiksi vikatilanne, korostaa Kristian, kun keskustellaan tiedonkulun merkityksestä. – Sillä on merkitystä yritysmaailmassa, että saadaan hommat hoidettua ja palvelua saa aina tarpeen tullen, Antti lisää.

– Tavoittavuus on tärkeää meille omien asiakkaiden suuntaan ja haluamme, että myös me saamme hyvää asiakaspalvelua meidän yhteistyökumppaneilta ja tavarantoimittajilta, jatkaa Antti. – Me panostamme omissa asiakassuhteissa luottamukseen ja asiakaspalvelun laatuun. Samaa edellytämme kaikilta muilta – kaikilla meidän kanssa toimivilla yrityksillä pitää olla tarpeeksi selkärankaa hoitaa myös vaikeatkin asiat kuntoon, tiivistää Antti lopuksi.

Keskustellaan!

Hintalaskurin avulla saat haarukoitua suuntaa-antavan tarjouksen Mustalinjasta.

 

Lataa lisätietoa Mustalinjasta

Kaipaatko vielä lisätietoa päätöksenteon tueksi?

Lataa Pintaa syvemmältä -tietopaketti, jossa on tarkemmin kerrottu Mustalinjan ominaisuuksista, käyttöliittymästä, hankinnasta ja paljon muusta.