”Puhelin pitää pintansa asiakaspalvelussa” – Värimiehet Oy valitsi Mustalinjan

Värimiehet Oy on jo reiluun 30 ikävuoteen yltänyt pintamateriaalien tukkukauppa Seinäjoelta. ”Meiltä löytyy kaikki pintamateriaalit, mitä rakentamiseen ja remontointiin tarvitsee”, kertoo Teemu Kalliokoski Värimiehet Oy:stä. ”Meille soitetaan monesti silloin, kun jälleenmyyntiliikkeessä on asiakas paikan päällä ja kaipaa nopeasti lisätietoja. Silloin ei puhelimen päässä haluta jonotella, vaan palvelua pitää saada nopeasti”, tiivistää Teemu puhelimen roolia heidän liiketoiminnassa.

Värimiehet Oy on vuonna 1988 Seinäjoelle perustettu perheyritys. Nykyään toimitusjohtajana toimii yrityksen perustajan poika, Marko Ryssy. Seinäjoki on edelleen yrityksen päätoimipaikka, jossa työskentelee noin 25 henkilöä. Lisäksi Värimiehillä on toimipaikka myös Vaasassa. Asiakkaita on kuitenkin ympäri Suomen, sillä Värimiesten asiakaskunta koostuu pääasiassa yrityksistä.

– Meillä asiakkaista on noin 95% yrityksiä. Toimimme pintamateriaaleissa tukkuliikkeenä jälleenmyyjille sekä lisäksi asiakkaitamme ovat urakoitsijat ja rakennusliikkeet. Meiltä löytyy kaikenlaisia pintamateriaaliratkaisuja, esimerkiksi tapetit ja maalit sekä erilaiset lattiamateriaalit, kuten parketit. Olemme myös kaakelien maahantuoja, ja niiden maahantuonti onkin selvästi kasvava segmentti liiketoiminnassamme, Teemu Kalliokoski kuvaa yrityksen toimintaa.

MUSTALINJA VALITTIIN HYVÄN KÄYTETTÄVYYDEN VUOKSI

Mustalinja on ollut Värimiehillä noin puolisentoista vuotta käytössä.

– Meillä oli aiemmin käytössä toinen ratkaisu puhelujen hallintaan. Mutta siinä olivat haasteina mm. hankala hallinnointi sekä puhelujen yhdistäminen oli vaikeaa. Molemmat ominaisuudet olivat kuitenkin meille tärkeitä, Teemu kuvaa tilannetta, jolloin Mustalinja hankittiin.

– Siksi meillä tehtiin päätös vaihtaa Mustalinjaan. Päätös tehtiin suurimmalta osin perustuen Mustalinjan käytettävyyteen, hän jatkaa.

PUHELUJEN YHDISTÄMINEN ONNISTUU HELPOSTI MUSTALINJALLA

– Nykyään näemme tosi helposti kokoiskuvan yrityksen puheluista Mustalinja-sovelluksesta. Lisäksi sovelluksesta näkee mahdolliset vastaamattomat puhelut sekä sen, kuka puhelut on hoitanut. Jokainen käyttäjä pystyy myös helposti hallinnoimaan mm. omaa läsnäolotilaa sovelluksen kautta, Teemu kuvaa Mustalinjan käyttöä.

– Lisäksi meille tärkeä ominaisuus, eli puhelujen yhdistäminen, onnistuu helposti. Näemme puhelua yhdistäessä myös helposti, onko kyseinen henkilö vapaa ottamaan puhelun vastaan. Näin asiakkaan puhelua ei yhdistetä turhaan eikä asiakas joudu odottamaan langan päässä, Teemu jatkaa.

PUHELIN ON NOPEA KANAVA JA SIKSI SE ON TÄRKEÄ MYÖS TULEVAISUUDESSAKIN

Mustalinja on käytössä kaikilla noin 30 hengen henkilöstöllä, mutta varsinkin tukkumyynninpuolella sitä käytetään hyvin aktiivisesti.

– Meidän pitää pystyä palvelemaan asiakkaitamme nopeasti. Koska suurin osa asiakkaistamme on jälleenmyyntiliikkeitä, niin meille soitetaan monesti silloin, kun siellä on asiakas paikan päällä. Silloin ei puhelimen päässä haluta jonotella, vaan palvelua pitää saada nopeasti. Jos meitä ei saa kiinni, niin asiakas siellä päässä jää myös ilman lisätietoja. Siksi puhelin pitää pintansa myös jatkossa, tiivistää Teemu puhelimen merkityksen asiakaspalvelussa.

SOITTAJANTUNNISTUS SAA MYYNNILTÄ ERITYISKIITOKSEN

– Meillä Mustalinja on saanut henkilökunnalta hyvää palautetta ja se on otettu hyvin vastaan. Soittajan tunnistus -ominaisuus on saanut kiitosta, varsinkin myynnin puolelta. Soittajan tunnistus näyttää puhelimen ruudulla kuka soittaa ja tällöin voidaan puhelu suoraan kyseisen asiakkaan yhteyshenkilölle, Teemu kertoo.

MUUTOKSET NOPEASTI MUSTALINJAN ASIAKASPALVELUN KAUTTA

– Ja jos jotain muutoksia on tullut, niin aina on saatu apua Mustalinjan asiakaspalvelusta. Sitä kautta on ollut kätevä tehdä esimerkiksi liittymä- ja käyttäjämuutoksia, jatkaa Teemu Mustalinjan käytöstä.

– Lisäbonuksena Mustalinjan asiakaspalvelu myös muistuttaa tulevista arkipyhistä ja niiden aiheuttamista aukioloaikojen muutoksista, sillä silloinhan muutoksia on myös puhelimeen vastaamisessa. Sähköpostiin tulee linkki simppeliin lomakkeeseen, jonka täyttämällä saa puhelinvaihteen toimimaan arkipyhien suhteen oikein. Asiakkaan kannalta tämä on todella toimiva ja hyvä systeemi, ei tarvitse itse muistaa laittaa viestiä ja pohtimaan puhelutiedotteen sisältöä. Loistava lisäapu kiireiseen arkeen, tiivistää Teemu.

Värimiesten henkilökuntaa

Lataa mobiilivaihdevertailu

Puolueellinen mobiilivaihde -vertailu sisältää perustietopaketin mobiilivaihteesta ja sen toiminnoista. Lisäksi se tarjoaa vinkkejä eri mobiilivaihteiden vertailuun sekä hankintapäätöksen tueksi.

Lataa mobiilivaihdevertailu

  • Lisätietoja henkilötietojen käsittelystämme löydät tietosuojaselosteestamme »
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Mobiilivaihde vertailu