Asiakaspalvelu 09 68 999 888 | Myynti 08 4152 4000 asiakaspalvelu@mustalinja.fi

Oululainen Salon Virho Oy on perustettu vuonna 1942. ”Isoäitihän Salon Virhon on aikanaan perustanut ja me ollaan nyt kolmatta sukupolvea siskon Tiinan kanssa”, kertoo Sami Kilponen, toinen nykyisistä yrittäjistä. Sisar Tiina Kilponen toimii yrittäjänä veljensä Samin kanssa. Salon Virho on Suomen vanhin, yhtäjaksoisesti toimiva kampaamoalan yritys, joka on ollut saman suvun omistuksessa koko historiansa ajan.

Sana ”perhe” kuvaa myös koko Salon Virhon henkilökuntaa, joista useat ovat työskennelleet siellä jo vuosikymmenien ajan. ”Tämä on tällainen perhe, tykätään olla toistemme kanssa niin töissä kuin vapaa-aikana”, kertoo Virhon työntekijä Talvikki

Salon Virhon palvelee asiakkaita sydämellä sekä ammattitaidolla ja laadukas asiakaspalvelu onkin ykkösprioriteetteja vankan ammattitaidon sekä osaamisen lisäksi. Mustalinja-asiakastarinassa Sami kertoo, kuinka Mustalinja-palvelu toimii heillä yhtenä osana laadukasta asiakaspalvelua sekä Mustalinja-raportoinnin avulla yrittäjä näkee puheluliikenteen tärkeitä tunnuslukuja.

Tutustu Salon Virhon www-sivuihin osoitteessa salonvirho.com.

Mikä on Mustalinja?

Mustalinja on moderni yrityksen viestintäsovellus. Mustalinja mahdollistaa yrityksen saumattoman viestinnän sisältäen muun muassa monipuolisen läsnäolotilojen ja puheluiden hallinnan sekä niiden välittämisen. Yrityksesi kaikki vaihdepuhelut ovat hallittavissa yrityksen sisällä jaettavan Mustalinjan älykkään vaihdelokin ansiosta. Mustalinja on aidosti operaattorivapaa. Vaihteeseen on kytkettävissä minkä tahansa kotimaisen operaattorin SIM-kortit.

MUSTALINJA -MOBIILIVAIHTEEN OMINAISUUDET

  • paikallis- ja yritysnumerot
  • vastaanottajaryhmät
  • käyttäjien läsnäolotilat
  • puheluiden siirrot ja aikaohjaukset
  • ulospäin näytettävän numeron asettaminen
  • vaihteen sisäinen, reaaliaikaisesti jaettu loki yrityksen puheluiden hallintaan
  • räätälöidyt tiedotteet
  • interaktiiviset äänivalikot
  • tallennusmahdollisuus
  • raportointi
  • Mustalinjan käyttöön tarvitset käyttäjätunnuksen.

Mikäli olet kiinnostunut tutustumaan Mustalinjaan, haasta mystinen ICT-tiimimme yhteydenotollasi! Tietoja mustalinja.fi | 075 328 5765 | aspa@mustalinja.fi

ICT-asiahenkilömme tulee käymään luonasi - kahvipaketin kera!